Tällä viikolla vietetään Yrittäjän viikkoa ja tiistaina 5.9. vietetään Yrittäjän päivää. Viestintäliiga julkaisee kuluvan viikon aikana yrittäjyyteen ja elämään liittyviä blogikirjoituksia. Tässä viikon ensimmäisessä postauksessa Petteri kirjoittaa inhimillisestä tavoittavuudesta.

Nykyajan hektisessä internetajassa onnistumisia, epäonnistumisia ja suorittamista mitataan usein tavoittavuuksilla. Kuinka paljon somepäivitys on tavoittanut ihmisiä? Montako klikkiä uutinen on saanut? Mitkä ovat tämä ja tuon suorituksen lukemat?

Sitä saa, mitä mittaa. Se on nykyaikaa. Itsekin työskentelen kaiken tämän ytimessä ja tiedostan täysin lukujen tärkeyden. Olen jo työni puolesta jatkuvasti somessa ja sen päälle vapaa-ajan nettisurffailut ja muut hömpötykset. Toisinaan havahdun, että tässäkö tämä elämäni on? Tuijotan näyttöä kaiket päivät?

Samaan aikaan yritän peräänkuuluttaa todellisen tavoittavuuden ja läsnäolon merkitystä työssä ja elämässä yleensäkin. Minun mielestä elämässä on kyse siitä, millaiset suhteet luot toisiin ihmisiin.

Siispä ryhdyin 80-kiloiseksi indikaattoriksi ja tein seitsemän päivää kestävän ihmiskokeen. Nimittäin seurasin itseäni hyvin tarkasti läpi viime viikon ja kirjoitin ylös, kuinka monta ihmistä ihan oikeasti tavoitin.

Tässä tapauksessa tavoittavuus tarkoitti kaikkea muuta kuin netissä, somessa, tietokoneella, älypuhelimella ja digimaailmassa tapahtuvaa dataa. Ei ja ei. Tavoittavuus oli normaalia elämää. Kriteereinä toimivat kaksi asiaa: katsekontakti ja vähintään moin sanominen.

Alkuviikko työn ympärillä, loppuviikosta vapaaehtoistyötä

Männä viikolla etenkin ma-ti-ke-akseli olivat sangen hektistä ja sosiaalista työkiirettä, sillä tavoitin kymmeniä ihmisiä toimistollamme sekä myös kahden merkittävän asiakkaamme luona. Henki oli kaikkialla hyväntuulinen ja hienoja ideoita lenteli puolin ja toisin. Noista saa hyvää energiaa.

Koska työnkuvaani kuuluu ideoiden heittely, uuden luominen ja kirjoittaminen, niin vilkkaan sosiaalisen kanssakäymisen vastapainoksi tarvitsen myös yksinoloa, hiljaisuutta, metsässä kävelyä ja tilaa ajatuksilleni. Torstain ja perjantain teinkin etätöitä kotiofficella seuranani ainoastaan yksi hahmo – karvainen kollegani Seppo.

Vaikka työviikko päättyi virallisesti perjantaina, niin minä se vaan jatkoin tavoittamista! Lauantaina oli oikein mukava päivä, sillä suuntasin ensin Nokian jäähalliin katsomaan jääkiekkoturnausta ja osittain myös jauhamaan työasioita. Tavoitin toistakymmentä tuttua ja puolituttua. Työ, huvi ja vapaa-aika yhdistyivät kertakaikkisen jouhevasti.

Lauantaina iltapäivällä suuntasin koirani Sepon kanssa nokialaiseen palvelukotiin tuttuun tyyliin vapaaehtoistöihin. Nämä tavoittavuudet merkitsevät todella paljon kaikille osapuolille. Näistä on tullut muutaman viime vuoden aikana itsellenikin tietynlainen henkireikä ja pakokeino nykyajan kiireestä.

Menimme Sepon kanssa 82-vuotiaan ystävämme Osmon luokse ja rupattelimme kaikesta mahdollisesta. Vein samalla Osmolle suklaakeksipaketin ja hymähdellen tokaisin, että tämä keksipaketti ei tule iltaa näkemään. No ei tullut, ei. Nimittäin keksipaketti oli jo puolentoista tunnin jälkeen tyhjä. Kovaa suorittamista!

Kävimme Sepon kanssa myös päärakennuksessa morjenstamassa muita asukkaita ja erityisesti sympaattinen Brita liikuttui jälleen lähes kyyneliin nähdessään Sepon. Brita rakastaa Seppoa ja tälläkin kertaa Seppo sai häneltä rakkaudella kirjoitetun postikortin sekä karkkipussin, jonka minä söin. Nuo kohtaamiset ovat kyllä upeita. Aika ja paikka ikään kuin katoavat. Ei ole kiireitä. Ei paineita. Ei lukuja eikä mittareita. Vain ihmisten rauhallisia ja aitoja kohtaamisia.

Sunnuntai-iltana tavoitin vielä itseni ihan ajan kanssa. Olin viikon ensimmäinen ja viimeinen ihminen, jonka kohtasin. Yhteensä kohtaamisia tuli laskujeni mukaan 87.

Sunnuntai-iltana katselin peiliin ja tiedustelin itseltäni, että miten voin? Olenko kohdellut itseäni hyvin? Olenko kohdellut kaikkia kohtaamiani ihmisiä face to face sekä internetissä tasapuolisesti ja hyvin? Vastaukseni olivat, että energiatasoni ovat hyvät, eli voin varsin mainiosti. Ja olen kohdellut muita hyvin. En ole ollut ilkeä. Siinähän se mun henkilökohtainen arvo onkin – kohdella muita hyvin ja ystävällisesti.

Mukavaa alkanutta Yrittäjän viikkoa kaikille!

Petteri Poukka
Viestintäliigan perustajaosakas ja sisältöjohtaja