Jonilta irtosi varsin onnistunut tekohymy useiden kehotusten päätteeksi.


Esittelyssä työharjoittelijamme Joni Vainio, joka on ollut kokoonpanossamme marraskuusta lähtien. Turun ammattikorkeakoulusta tulevana keväänä journalistiksi valmistuva Joni on sopeutunut nopeasti työyhteisöömme. Alla Jonin kyseenalaisia mietteitä. 

— — — — —

Joni moro!

Pääsin harjoitteluun Viestintäliigalle ilmeisesti sinnikkyyteni ansiosta, sillä lähetin Iirolle kovalla asenteella sähköpostia ja sain lopulta kiristettyä nimet paperiin.

Tulin Turkuun 2014 suorittamaan toista tutkintoani. Katujen kauppakorkeakoulun läpäisin jo nuorena, sillä olen varttunut aikuisuuteen Vantaan Korsossa.

32 ikävuoteni aikana olen nähnyt monenlaista – teneriffalaisen nudistirannan ja makedonialaisen poliisin lahjomattomuuden.

Mutta ensimmäistä päivääni Viestintäliigalla en unohda. Pääsin Petterin mukaan asiakaskäynnille Raumalle ja silloin ymmärsin, ettei apukuskin penkkiä syyttä kutsuta pelkääjänpaikaksi. Kuolemaa halveksuen tuo Nokian lahja somettavalle maailmalle liidätti ruotsalaisvalmisteista valtamerilaivaansa pitkin jäistä 8-tietä samalla kun oma elämäni vilisi filminauhana silmissäni. Siitä selvittiin, joskin illalla itkin itseni uneen.

Mielestäni olen sopeutunut Herrainpolun avohoitolaan hyvin, sillä Viestintäliigan työilmapiiri on minulle jo äidinmaidossa periytynyttä; kukaan ei puhu kenellekään ja jos joku erehtyy kysymään jotain, vastaus on lähinnä v*ttuilua. Mutta kuten Jarkko Ruutu aikoinaan osuvasti totesi, ei tänne ole tultu kavereita hakemaan.

Tätä kirjoittaessani, loppuvuodesta 2017, muunkin kuin ilmapiirin ollessa kylmä, olen havainnut nauttivani täällä olostani. Tai sitten olen turtunut.

Tästä on hyvä jatkaa.

Author Petteri Poukka

More posts by Petteri Poukka

Leave a Reply