Tällä viikolla vietetään Yrittäjän viikkoa ja tiistaina 5.9. vietettiin Yrittäjän päivää. Viestintäliiga julkaisee kuluvan viikon aikana yrittäjyyteen ja elämään liittyviä blogikirjoituksia. Viikon neljännessä kirjoituksessa Juhani kertoo, miksei juurikaan välitä yrittäjyydestä.

Mä koen yrittäjä-sanan melkoisen luotaantyöntävänä. Ai miksi? Koska mun mielestä yrittäminen sanana on vähän sellaista ”hyvä yritys, mut better luck next time” -tyylistä luuserien hommaa. Suurin osa mun tuntemista ja tietämistä yrittäjistä on nimenomaan enemmänkin tekijöitä.

Eikä me Viestintäliigassa mitään yrittäjiä sanan varsinaisessa merkityksessä edes olla, meitä osakkaita on liikaa. Ei täyty prosentit yrittäjän ”arvonimeen”. Eli vähän kuin 4 x 10 kilometrin viestihiihtäjät sanoisivat olevansa sprinttiviestin sivakoijia. Eivät ole. Liikaa porukkaa.

Mutta siitä yrittämisestä/tekemisestä. Ajatteleekohan esimerkiksi Zlatan Ibrahimović rangaistuspilkulle astellessaan, että ”yritänpähän nyt maalia”? Tai Susijengi-sensaatio Lauri Markkanen vapaaheittoviivalla, että ”yritän parhaani”…? En usko. Ajatus taitaa olla pikemminkin, että ”nyt teen sen”. Sellainen mentaliteetti on mielestäni vallassa myös tässä kansanosassa, joita yrittäjiksi kutsutaan. 

Ja sellaisia asioita on keskimäärin mukavampi tehdä, joissa on hyvä. Tästä syystä kai moni firmakin (jätän tarkoituksella käyttämättä sanaa yritys) on perustettu, myös Viestintäliiga. Itse oon halki koko 31-vuotisen elämäni keskittynyt lähinnä asioihin, joissa koen olevani hyvä. Menee elämä mukavammin.

Mopolla naamaan

Olin päiväkodin pihapeleissä niin hyvä, että vihastunut ja tappion kärsinyt vastustaja heitti mua muovimopolla naamaan (arpi muistona). Jatkoin silti pelejä. Ekaluokalla voitin lukutestit ja opettaja sanoi vanhemmille, että minusta tulee vielä jotain suurta. Sitä tosin odotellessa. Jalkapallossa olin hyvä, se on suuri osa elämääni edelleen. Jääkiekossa sen sijaan olin totta puhuen aika paska, siksi se ura loppuikin lyhyeen.

Musiikissa olin hyvä, kuoron ainoana poikana olokaan ei haitannut. Siellä oli paljon tyttöjä. Ja kun yhdessä kuudennen luokan todistuksessa en ollutkaan keskiarvoltani luokan paras, aloin itkeä, kun pääsin kotiin. Seiskalla otin mokan vielä takaisin, mutta sen jälkeen en kyllä loistanut yhdessäkään todistuksessa. Aloin tehdä muita asioita, joissa olin hyvä. Ei eritellä sen tarkemmin, mutta niitä juttuja, jotka yleensäkin vievät nuoret poikalapset pois koulun ja urheilun parista. Onneksi lukematta käydyn lukion jälkeen löytyi lopulta vielä korkeakoulu aihepiiristä, jossa olen mielestäni hyvä, eli kirjoittamisesta.

Toki niitäkin osa-alueita kannattaa kehittää, joissa ei ole niin hyvä. Mutta hallituksemme jäsen ja TPS Juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Roope Paltta nosti kesäpäivillämme esiin kysymyksen, että kannattaisiko kuitenkin keskittyä ensisijaisesti asioihin, joissa on hyvä ja sitä kautta tulla niissä erityisen hyväksi? Kuten esimerkiksi muuan Patrik Laine laukauksensa ja maalintekotaitonsa kanssa…? Niinpä.

Lähinnä olen siis sitä mieltä, että itsensä elättäminen asioilla, joissa on hyvä ja jotka kiinnostavat, on usein yrittämisen sijaan entistä enemmän tekemistä. Ja tekemistä yhteisen hyvän vuoksi. Sillä kun yhä useampi yksilö tekee niitä asioita, joissa on hyvä (omalle firmalle tai jollekin muulle), on näistä hyvistä asioista koostuva yhteinen lopputulos todennäköisesti myöskin vallan mainio.

1,5 vuotta oman liiketoiminnan parissa on opettanut paljon tästä tekemisestä. Me tarvitsemme asiakasta, asiakas tarvitsee meitä ja me tässä oman pienen yhteisömme sisällä tarvitsemme kaikki toinen toisiamme. Eräänlaista joukkuepeliä, siis.

Haluankin ajatella, että meillä Viestintäliigassa ei yritetä, vaan tehdään. Hyvää ”Tekijän viikon” jatkoa!

Juhani

Kuvat: Niko Sieppi / Rabbit Visuals