Moi! Mä olen Timi. 22-vuotias nuori, joka pohtii elämänsä suuntaa ja yrittää ensimmäistä kertaa alanvaihtoa. Työharjoitteluni toi minut vieraaseen ympäristöön: uuteen kaupunkiin, uuteen työympäristöön ja tuntemattomien ihmisten luo. Seuraavat kuusi viikkoa häärään Viestintäliigan arjessa mukana. Naputtelen viikottain tänne blogiin ajatuksiani ja havaintoja siitä, millaista on tehdä hyppy tuntemattomaan. Mitä se on, miltä se tuntuu ja selviääkö siitä?

Olen ollut pitkään kiinnostunut valokuvaamisesta, mutta aiemmin muut asiat ovat kiilanneet sen edelle. Keväällä 2017 päätin tehdä radikaalin suunnanmuutoksen. Ostin elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran ja pohdin asiaa pidemmälle. Päädyin hakemaan kansanopistoon Helsinkiin opiskelemaan visuaalista journalismia ja valokuvausta. Ensiaskeleet kohti tuntematonta. Täysin tuntematonta tulevaa.

Ja nyt olen Suomen Turussa.

Päädyin siis suorittamaan opintojeni loppusuoralle sijoittuvaa kuuden viikon mittaista työharjoittelua Viestintäliigalle. Kävin työhaastattelussa Iiron tentattavana, joka oli työhakemukseni perusteella sitä mieltä, että kameran lisäksi kynäkin pysyy “näköjään ihan hyvin kädessä”. Kirjoittamiseen liittyviä hommia saattaisi siis tulla eteen.

Kuumotti.

Ennen opisto-opintoja olin nimittäin tuottanut tekstiä viimeksi yläasteella. Ehkä kuusi, seitsemän vuotta sitten. Ja jos teinivuosien intoilua ei lasketa, niin kuvaamistakin oli takana vasta tovi. Toisaalta tämä voisi olla loistava mahdollisuus itsensä kehittämiseen ja haastamiseen. Kaikkihan me olemme olleet jossain vaiheessa alkupisteessä ja on mahtavaa, kun joku uskaltautuu antamaan mahdollisuuden myös kaltaiselleni keltanokalle!

Onneksi meillä oli toimitusjohtajan kanssa samantyylisiä saavutuksia elämässä. Iiro on ollut mukana voittamassa Mestiksen mestaruutta joitakin vuosia takaperin. Omaa palkintokaappiani taas koristaa jääkiekon parissa voitettu aluemestaruus juniorivuosilta sekä miesten 4. divisioonan kolmas sija.

Ensimmäinen työharjoittelupäivä

Maanantai ja ensimmäinen työpäivä. Soitin ovikelloa vaikka toimiston ovi oli auki.

Ovesta sisään, portaat ylös ja nopea tervehdys Iiron kanssa. “Mulla alkaa tossa ihan justiinsa puhelinpalaveri.” Eipä siinä, palaverit tulevat varmasti tutuksi kuuden viikon aikana.

Viikkopalaverissa hommat käytiin karkeasti läpi ja jokainen suuntasi tottuneesti työpisteelleen. Aktiivista näpyttelyä läppärin ääressä ja tasaisin väliajoin lyhyitä keskusteluja tai pientä läpänheittoa. Rauhallinen ja hiljainen ilmapiiri, mutta ristiriitaiset tunteet. Toisaalta kotoisaa ja samalla todella outoa. Poissa tutusta ympäristöstä.

Avotoimisto, työskentelyä pääosin tietokoneella ja hieman päivästä riippuen noin kymmenkunta työntekijää paikalla. Kaikki uutta.

Ensimmäinen viikko Viestintäliigalla onkin mennyt pitkälti totutellessa tähän kaikkeen. Olen päässyt tuottamaan sisältöä, ideoimaan, esittämään mielipiteitäni ja osallistumaan asiakastapaamisiin. Mielettömän arvokasta kokemusta, joka toivottavasti potkii minua eteenpäin. Ja päivä päivältä ymmärrän paremmin, kuinka homma toimii.

Kohti tuntematonta – ja sen yli.

– Timi Kuosmanen