securent viestintaliiga

Securent on torstaina 25.1. avattu uusi suomalainen asuntosijoittajille suunnattu palvelu, jolla pyritään helpottamaan yksityisten vuokranantajien elämää ja samalla minimoimaan asunnon vuokraukseen liittyvät riskit. Viestintäliiga on ollut alusta asti tukemassa Securentin viestintää sekä brändäystä.

Asuntomarkkinoilla on tänä päivänä yleistymässä esimerkiksi käytäntö, jossa asuntojen rahavakuudet poistetaan ja sitä kautta asuntojen kiinnostavuutta markkinoilla lisätään.

”Yksityisillä vuokranantajilla ei ole ollut tähän mahdollisuutta ilman suurta riskinottoa. Muun muassa tähän kysyntään vastaamme Securent-verkkokaupalla”, kertoo Tero Konstari Suomen Vuokravastuu Oy:sta.

Apua vuokranantajien ongelmiin

Asunnon vuokraamiseen liittyy myös monia riskejä, joiden minimointi on vuokranantajille elintärkeää. Vuokralainen voi esimerkiksi hankkia sopimuksentekoa varten kotivakuutuksen, mutta tämän jälkeen kuitenkin lopettaa sen. Näin vahingon sattuessa seuraukset kaatuvat vuokranantajan niskaan.

Usein myös vuokranmaksujen kanssa on ongelmia. Pahimmassa tapauksessa vuokralainen pystyy jättämään useamman kuukauden vuokrat maksamatta, mutta häntä ei silti pystytä häätämään asunnosta. Securentin uusi verkkokauppa vastaa muun muassa näihin ongelmiin.

”Securent-verkkokaupan ydinajatuksena on kuitenkin helppouden lisääminen sekä vuokranantajalle että vuokralaiselle”, Konstari painottaa.

Palvelu auki

Pähkinänkuoressa vuokranantaja voi siis ostaa uudesta Securent-verkkokaupasta erilaisia tuotteita, joilla hän pystyy lisäämään omaa turvaansa ja helpottamaan elämäänsä.

”Nykyään on jo vakiintunut käytäntö, että verkkoyhteys sisältyy vuokraan. Me uskomme, että vuokra-asuminen muuttuu tulevaisuudessa yhä enemmän palveluksi, jossa vuokra kattaa monia asumiseen liittyviä kuluja tai vuokraan sisältyy erilaisia asumisen palveluja”, Konstari visioi.

Securent-verkkokauppa aukesi torstaina 25.1. Palveluun voi tutustua osoitteessa www.securent.fi. Viestintäliiga on alusta asti ollut mukana luomassa Securentin markkinointiviestintää aina nimestä, logosta, verkkosivuista ja sloganista lähtien.

Käy tutustumassa ja vinkkaa tutuille asuntosijoittajille!

Lisätietoja:
Tero Konstari
Suomen Vuokravastuu Oy
Email: tero.konstari@takaamo.fi
Puh: +358 40 643 4115

Kotisivut: 
www.securent.fi