Millaisia kokemuksia Viestintäliigan kanssa työskentely on tarjonnut turkulaiselle kuntosaliyritykselle? Paljon tuoreita näkökulmia somemarkkinointiin ja tehokkaaseen yritysviestintään. Tällä kertaa vieraskynämme varressa on energinen kuntoilualan perheyrittäjä Jeanette Lindwall.

Silverplus – elinvoimaa lihaksista

Monet ovat ihmetelleet, miten kauppakorkeakoulun käynyt ja ulkomailla opiskellut kauppatieteiden maisteri päätyi helsinkiläisestä toimistotyöstä Turkuun kuntosaliyrittäjäksi. Suurin kiitos tästä kuuluu äidilleni, joka ylipuhui minut perustamaan kanssaan Silverplus-kuntoklubin vuonna 2010.

Olen aina nauttinut aktiivisesta elämästä, mutta varsinaista liikunta-alan koulutusta minulla ei ollut ennen oman kuntosalin perustamista. Valmistuttuani kauppakorkeasta ja tehtyäni alan töitä Helsingissä pari kuukautta totesin, ettei jatkuva sisällä istuminen ollut todellakaan minun juttuni. Opintojeni loppusuoralla äitini oli alkanut ylipuhua minua kanssaan mukaan kuntosalibisnekseen. Lopulta päädyin irtisanoutumaan vielä koeajan puitteissa, ja palasin synnyinsijoilleni Turkuun kehittelemään uutta yhteistä liikeideaamme.

Erityisen Silverplus-kuntoklubista tekee se, että meillä asiakkaiden alaikäraja on 40 vuotta. Väestön ikääntyessä lihaskunnon merkitys kasvaa, mitä vanhemmaksi tullaan. Silverplus on Suomen ainoa kuntosali, jonne ei ihan aikuisten oikeasti päästetä alle 40-vuotiaita treenaamaan. Tämä houkuttelee iäkkäämpää väestöä, ja madaltaa heidän kynnystään tulla meille kuntoilemaan. Lisäksi meillä pääpaino on pelkän päättömän painojen repimisen sijaan toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä. Haluamme taata asiakkaillemme laadukkaat puitteet ja lämminhenkisen ilmapiirin, johon on helppoa tulla ja pitää huolta itsestään.

Viestintäliiga - Silverplus VENYY asiakaskokemus 

Hevosen potku olikin onnenpotku suomalaisten hyvinvoinnille

Viime syksynä perustimme kuntosalitoiminnan rinnalle oman verkkokaupan ja aloimme myydä siellä suosittua VENYY-tankoamme. Se on meidän kehittämämme passiivinen venytystanko, joka käytännössä hoitaa venyttelyn käyttäjänsä puolesta. VENYY on ollut käytössä kuntosalillamme ihan alusta asti, ja tangon avulla pystytään helposti määrittämään ja aukaisemaan kehon erilaisia kireystiloja.

VENYY-tanko sai alkunsa vuosia sitten, kun äitiäni potkaisi hevonen ja hän vammautui pahasti selästään. Kova isku aiheutti välilevyn repeämän, ja vaikka vammat ennen pitkää paranivat, kiputilat jäivät. Apua ei löytynyt lääkäreiltä eikä fysioterapeuttien vastaanotoilta, sillä vammat olivat nimellisesti jo parantuneet.

Kiputiloissa lihakset kuitenkin tuppaavat kiristyä, ja lihasten kiristyessä kivut vain lisääntyvät. Terveydenalan ammattilaisena äiti ei jäänyt kipuihinsa makaamaan, vaan alkoi itse visioida, millaiset liikeradat voisivat aukaista hänen selkänsä kireystiloja. Hän iski hevostallin pihaan rautakangen ja alkoi testailla erilaisia venytyksiä. Muutaman viikon venyttelyn jälkeen hän totesi, että venytykset todella tepsivät näinkin vaikeisiin kipuihin! Silloin äidillä heräsi ajatus, että kuinka paljon tällä voisikaan auttaa ja ennaltaehkäistä häntä itseään helpompia tapauksia?

Nykyään VENYY-tanko on kehittynyt huomattavasti maahan isketystä rautakangesta. Olemme saaneet paljon kiitosta asiakkailtamme, ja koettuaan itse sen positiiviset vaikutukset monet haluavat ostaa tangon kotiinsa ja mahdollisesti parille tutulleenkin.

 

Jeanette Lindwallin kokemuksia yhteistyöstämme 

Kokemuksia Viestintäliigan kanssa työskentelystä

Verkkokaupan ja VENYY-tangon myötä meistä tuntui, että aloitimme ikään kuin toisen yrityksen kuntosalin rinnalle, vaikka teemmekin hommaa Silverplus-kuntoklubin alla. Meillä ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta verkkokaupasta, joten se oli meille tosi iso askel. Heti verkkokaupan perustamisesta lähtien mukana kuvioissa on ollut hyvä lapsuudenystäväni, Viestintäliigan Osku.

Oskun johdolla Viestintäliiga on tukenut uutta aluevaltaustamme ottamalla haltuun mm. VENYY:n ja Silverplussan somemarkkinoinnin. On huojentavaa tietää, että meille täysin tuntematon aihe on ammattilaisten käsissä, ja pystymme rauhallisin mielin keskittymään omiin vahvuuksiimme. Kustannustehokkaan mainonnan lisäksi urheilutaustaisen Viestintäliigan kautta on auennut myös uusia ovia; esimerkiksi TPS:llä on nykyään useita VENYY-tankoja käytössään.

Viestintäliiga on yhteistyökumppanina rempseä, mutta silti ammattimainen. He ovat myös hyvin joustavia ja sopivat sen vuoksi kaltaiselleni yrittäjälle: heitä ei haittaa, jos minulla tulee visio keskellä yötä ja lähetän sen yhteiseen Whatsapp-ryhmäämme. He myös uskaltavat tarpeen tullen kyseenalaistaa ideoitani, jotka eivät välttämättä ole aina sellaisenaan käyttökelpoisia. Rakentavaa palautetta osataan antaa puolin ja toisin, ja yhdessä miettimällä löydämme aina lopulta parhaat ratkaisut yrityksemme viestintään.

 

Jeanette Lindwallin kokemuksia yhteistyöstämme

 

 

 

 

 

 

 

 

Jeanette Lindwall, osakas @ Silverplus / VENYY